Ihanaa, että tällaisille kokeiluillekin löytyy vastakaikua, aina ladatessa vähän epäilyttää, että kukaan muu ei näe tällaisissa mitään itua.. Kiitos Taina!
Minä rullasin ne ensin vauhdilla ohi, tunnustan. Mutta sitten henkeäni pidätellen palasin niihin kahteen viimeiseen; Oi! Veneitä! Ja niin hienosti esitettynä. Mystisen kaunista, jotakin suurta.. lasivene lainehilla.. tai lakealla. Hienoa.. Anteeksi, etten niistä muista... Veneellähän minä :) Kiitos ja paljon hymyä.
Hyvä että jotakin mielekästä sentään löytyi, kiitos kivasta kommentista! Meillä on vähän isompikin purjeveneen pienoismalli, taidanpa joskus ottaa sen, putsata pölyt ja lavastaa ympärille myrskyävän meren.
Taiteesta niin tiedä.. Tämä leikki lähti siitä, kun luin suurennuslasilla Kamera-lehteä, siinä kun on hurjan pientä tekstiä. Valo teki hassuja soikuloita ja tötteröitä paperille ja päätin kuvata niitä. Ei syntynyt mitään. Kiikutin paikalle kaikenlaisia lasiesineitä ja katsoin, mitä ne heijastelevat. Tällä kertaa ei ollut vesivelliä mukana :)
Kiitos, Iiris, toisten blogeissa on niin hienoja talvimaisemia, että en enää kehtaa omiani siltä saralta näyttää ja päätin laittaa jotain kokonaan toisenlaista.
Mielenkiintoisia heijastuskuvia! Lempikuvani on neljäs alusta lukien, siinä on kauniit heijastukset ja lämpimät värit, se on kuin abstrakti taulu, toine lempikuvani on se seuraava, viides alusta lukien. Muutkin ovat hienoja.
Kiitokset Paula, kiva että löysit jotain kivaa joukosta. Ensi kerralla pitää putsata lasit paremmin, kaikki pölyt ja sormenjäljet näkyy. Ja uusi naarmuton aluspahvi myös ostoslistalle :)
Tosi jänniä maailmoja avautuu heijastuksista ja valonleikeistä, odottamattomia syvyyksiä. Kolmanneksi alimmassa varjo on kuin kurkistaisi jonnekin avaruuteen.
En muista enää itsekään miten tuo kuva syntyi, hahmotin siinä ruudulla jotain venäläisen puunuken kaltaista. Tosiaan alaosassa näkyy yllättävä ulottuvuus, nyt kun sen sanoit :) Kiitos kommentista, Uuvana!
Tuossa on ideaa, näin kun en pysty paljoa ulkona nyt köpöttelemään voisi ihan hyvin tehdä näitä "tutkielmia". Kaikenlaisia esineitä kyllä kuvattavaksi löytyy jokaiselta.
Täti Itä-Helsingistä. Valokuvaus on nautinto, rentoutumiskeino, kävelyretkien mauste. Harjoittelen samoilla puhkikalutuilla kuvauskohteilla kuin muutkin. Välineet ovat vähän eilistä: Canon EOS 400D, kit-objektiivi 18-55 mm, loittorengassarja, kiinteä 50 mm ja 70-300 mm IS. Jalustaa raahataan mukana vain kun on pakko. Satunnaisesti taskussa kulkee pikku pokkari. Blogin idea on joka sessiosta mieleinen otos tai pari. Ethän käytä kuvia ilman lupaa. Kommentin jättöä ei tarvitse arastella. Nauti katselusta!
Mielenkiintoisia valo-varjo-heijastustutkielmia, hyvä!
VastaaPoistaIhanaa, että tällaisille kokeiluillekin löytyy vastakaikua, aina ladatessa vähän epäilyttää, että kukaan muu ei näe tällaisissa mitään itua.. Kiitos Taina!
PoistaValo ja lasi ovat ihmeen kiinnostava yhdistelmä, hienoja kuvia!
VastaaPoistaTervetuloa Katriina, mukava kommenttivieralusi ilahduttaa!
PoistaMinä rullasin ne ensin vauhdilla ohi, tunnustan. Mutta sitten henkeäni pidätellen palasin niihin kahteen viimeiseen; Oi! Veneitä! Ja niin hienosti esitettynä. Mystisen kaunista, jotakin suurta.. lasivene lainehilla.. tai lakealla. Hienoa.. Anteeksi, etten niistä muista... Veneellähän minä :) Kiitos ja paljon hymyä.
VastaaPoistaHyvä että jotakin mielekästä sentään löytyi, kiitos kivasta kommentista! Meillä on vähän isompikin purjeveneen pienoismalli, taidanpa joskus ottaa sen, putsata pölyt ja lavastaa ympärille myrskyävän meren.
PoistaNyt pukkaa kunnon taidekuvaa, nostan hatua ;)
VastaaPoistaTaiteesta niin tiedä..
PoistaTämä leikki lähti siitä, kun luin suurennuslasilla Kamera-lehteä, siinä kun on hurjan pientä tekstiä. Valo teki hassuja soikuloita ja tötteröitä paperille ja päätin kuvata niitä. Ei syntynyt mitään. Kiikutin paikalle kaikenlaisia lasiesineitä ja katsoin, mitä ne heijastelevat. Tällä kertaa ei ollut vesivelliä mukana :)
Herkkää ja kaunista, valoa ja varjoa. Upeasti olet nämä lasit kuvannut. Katselin kauan ja ihailin.
VastaaPoistaKiitos kannustavasta kommentista, Orvokki. NÄitä oli hauska väsäillä.
PoistaKyllä katsoin läpi mielenkiinnolla! Ja tykkäsin!
VastaaPoistaKiitos, Iiris, toisten blogeissa on niin hienoja talvimaisemia, että en enää kehtaa omiani siltä saralta näyttää ja päätin laittaa jotain kokonaan toisenlaista.
PoistaMielenkiintoisia heijastuskuvia! Lempikuvani on neljäs alusta lukien, siinä on kauniit heijastukset ja lämpimät värit, se on kuin abstrakti taulu, toine lempikuvani on se seuraava, viides alusta lukien. Muutkin ovat hienoja.
VastaaPoistaKiitokset Paula, kiva että löysit jotain kivaa joukosta. Ensi kerralla pitää putsata lasit paremmin, kaikki pölyt ja sormenjäljet näkyy. Ja uusi naarmuton aluspahvi myös ostoslistalle :)
PoistaLeikkaukset lasissa ja niiden taikomat erilaiset valopinnat saavat kerrassaan humalalta vaikuttavan mielentilan aikaan. Hieno kuvasarja...:)
VastaaPoistaTämä oli sitten aika halpa humala :) Kiitos kommentista.
PoistaTosi jänniä maailmoja avautuu heijastuksista ja valonleikeistä, odottamattomia syvyyksiä. Kolmanneksi alimmassa varjo on kuin kurkistaisi jonnekin avaruuteen.
VastaaPoistaEn muista enää itsekään miten tuo kuva syntyi, hahmotin siinä ruudulla jotain venäläisen puunuken kaltaista. Tosiaan alaosassa näkyy yllättävä ulottuvuus, nyt kun sen sanoit :) Kiitos kommentista, Uuvana!
VastaaPoistaTuossa on ideaa, näin kun en pysty paljoa ulkona nyt köpöttelemään voisi ihan hyvin tehdä näitä "tutkielmia". Kaikenlaisia esineitä kyllä kuvattavaksi löytyy jokaiselta.
VastaaPoistaTuolla alhaalla upeita talvisia puukuvia.
Kiitti KT ja tervetuloa lukijaksi!
PoistaTIlapäisiä kotistudioita on mukava väsätä, valaisu vaan tuottaa päänvaivaa ja tilanahtaus.
Valo yhdistettynä lasiin ja jäähän on upea näky, mutta sinä kyllä sait mestariteoksia aikaiseksi.
VastaaPoistaKiitos kommentista Mayo, lasi ja jää tuottavat kivoja yllätyksiä, mitä enemmän niiden kanssa puuhastelee.
PoistaOlipas sinulla täällä ihana yllätys!
VastaaPoistaPidän erityisesti neljännestä!
Kiva nähdä taas Asta!
PoistaOn ollut vähän hiljaista täälläkin luukussa.